Mistäköhän sitä aloittaisi tauon jälkeen..

Tapasin kivan miehen ja meillä oli suhde. Korostan sanaa oli koska se meni ja tuli. Se loppui oikeastaan ennenkuin alkoikaan. Olin muka fiksu, mukava, kuuma, kaunis, mutta tunteeton... Ja pyh! Kyllä minä osaan tunteeni näyttää, jos haluan. En sitten tainnut vain haluta!

Nyt olen sitten jälleen palannut alkupisteeseen.

Paino tänään 63,6 kg. Pitäisikö noin 6kg laihdutusta juhlia? Ei. Koska kukaan ei ole edes huomannut muutosta!

Minne motivaatio voi hävitä? Vaikka 5kg on lähtenyt niin se ei saa oloani yhtään paremmaksi tällä hetkellä.

Olo tuntuu tosi yksinäiseltä ja pahalta. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä mitä ajattelen, ketään ei kiinnosta oikeasti. Illalla olo on kauhein. Tietää, että toiset ovat jonkun rakkaan kainolossa ja että joku välittää heistä. Miksei kukaan välitä minusta?

Olen tapaillut erästä miestä pari viimeistä viikkoa. Vietimme leffailtaa hänen asunnollaan, ja silloin kun hän piti minua kainolossaan, silitti hiuksiani ja piti minua kädestä, käsitin etten ollut koskaan kokenut tälläistä läheisyyttä. Tajusin mistä olen jäänyt paitsi.

Nyt olen kuitenkin tajunnut (päättänyt), että ei minun ja hänen juttu tule toimimaan. Kun kaikki on alkanut mennä vakavempaan suuntaan niin minä peräännyn. Etsin tekosyitä, mikä ei toimi ja mikä on vialla. Välillä tekosyyt ovat pinnallisia, myönnän sen. Kuvittelen kaikista miehistä, että hän ei ole se oikea minulle..

Kuka sitten on "se oikea" ? Onko sitä oikeaa oikeasti olemassa vai olenko katsonut liikaa romanttisia komedioita?

Kuten joku joskus kommentissaan sanoi, että yhdistän laihtumisen ja poikaystävän saannin. Se, ei ole totta. Laihdutan itseni takia, sillä tiedän ettei minun oikeasti tarvitsisi olla yhtään laihempi.

Vanhat 34 kokoa olevat farkut menivät päälle!!! ..eikä tunnu edes pahalta :) Eivät ne kesällä kyllä mahtuneet vaikka kuinka silloin kiskoin ja hypin.

En ole huomannut vartalossani juurikaan muutosta. Olisi pitänyt tajuta alussa ottaa mitat niin olisi ehkä huomannut itse kehityksen... tai ylipäätään sen että onko kehitystä tullut.

Joudun tällä ja varsinkin ensi viikolla kohtamaan pelkojani. Olen 18v ja pelkään uimista. En voi kertakaikkisesti sietää sitä, mutta tuntisuunnitelmassa sitä on merkitty pari tuntia. Ei minulla ole edes kokouimapukua, saati sitten paikallaan pysyviä bikineitä. Enkä halua näytellä kehoani julkisesti! Oksettavaa! Muistan jo pienestä pitäen kun sen uimahallin kaapin avaimen sai käteen ja joutui etsimään oman säilytyslokeron. Olin aivan paniikissa jo silloin.

No elämä on. Ei voi mitään.

Tälläinen on seuraavan viikon liikuntamäärä, joka kertyy opistojeni ja harrastuksieni pohjalta.Kuulostaako kauhealta? 

En voi oikeastaan jättää mitään pois, koska kaikki on ns. pakollista. (siis eihän kukaan ole kylläkään pakottanut ottamaan kahta kurssia liikuntaa)  

Minusta on ihanaa kun pääsee liikkumaan kunnolla. Vielä kun on ammattitaitoiset ohjaajat. Pitäisi vain syödä terveellisesti, että tuloksia tulisi.